BIG BEAT -LEHTI

Toukokuussa 27 vuotta täyttävä Big Beat on Suomen ainoa ja vanhin rock & rollin, rockabillyn ja americanan erikoislehti. Sivuiltamme löydät jutut niin 1950-luvun konkareista kuin uudemmistakin rokkareista.

Rock & rollin ja rockabillyn ohella Big Beatistä löytyy juttua niin rhythm & bluesista, hillbillystä, countrysta, doo-wopista, garagesta, rautalangasta, surfista, revival rock & rollista, psychobillystä, bluesista ja niin poispäin. Voit tilata lehden kätevästi tilauskaavakkeellamme.

Toimintaideamme on tukea suomalaista alan sceneä. Siksi painotammekin jutuissamme aktiivisia suomalaisia yhtyeitä ja artisteja historiaa unohtamatta. Ulkomaisista artisteista pyrimme esittelemään alan veteraanien ohella kuumimmat uutuudet. Erityisesti valokeilassa ovat Suomeen keikalle saapuvat artistit.

Bändijuttujen lisäksi lehdestämme löytyvät arviot niin kuumimmista keikoista, kiekoista, leffoista kuin alaa sivuavista kirjoistakin.

Big Beatin sivuilta löytyy myös koko Suomen biletarjonnan kattava keikkakalenteri, jonka avulla on hyvä pistää omat bilesuunnitelmat kuntoon pidemmälläkin aikavälillä.

Big Beat on ilmestynyt toukokuusta 1997 lähtien. Tähän mennessä maailman on nähnyt peräti 124 numeroa. Alkuun sivumäärämme oli vaatimattomat 16, mutta nyt Big Beatista löytyy 48 sivua täynnä rokkia ja rollia!